Paluu La Mérigueen

Kun lauantaiaamuna laskeuduin La Mérigueen, aurinko paistoi ja Jean ja Jean-Mo istuivat aamiaisella. Istuin pöytään seuraansa ja Jean-Mo keitti kahvia, juteltiin, oli lämmintä, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Silti elämäni vauhti ei hellittänyt otettaan edes alhaalla joen varrella kaikkien kännykkäverkkojen ulottumattomissa, jossa vesi on vielä puhdasta. Olen niin takertunut turhuuksiin, etten osaa hellittää ja päästää irti.

Sunnuntai vasta olikin herttainen. Pelasimme korttia Sarin perheen kanssa, kun pojat hakivat minut ulos. Lähdimme hankkimaan pensaita ja hedelmäpuita tapahtumasta, joka keskittyi perinteisiin hedelmä- ym. kasvilajikkeisiin. Paikan päällä mm. leivottiin leipää siirreltävässä leivinuunissa - oh, tuore kastanjaleipä oli herkkua. Yksi ukko valmisti omenista tuoremehua hartiavoimin väännettävällä puristimella (alla Jeanin tyylinäyte). Mä todella arvostan tuota seutua, joka on jäänyt eristyksiin kaukana rautateistä ja moottoriteistä. Ja jossa kasvaa 65 eri lajiketta kastanjapuita. Sieltä löytää vielä sitkeitä maajusseja, mutta myös nuoria innokkaita toimijoita, jotka osaavat arvostaa perinteitä ja yksinkertaisempaa elämää.