Eteenpäin omalla painollaan

Pahoittelen poissaoloa blogimielessä. Maailma vaan menee eteenpäin sellaista vauhtia, ettei aina välttämättä ehdi istahtaa alas ja problematisoida kaikkea netitse. Varsinkin silloin, kun on lomalla perheen ja ystävien luona. Koti tuntuu niin ihanalta, kun sinne palaa pitkän ajan jälkeen. Mutta lienee ihan hyvä merkki, etten osannut sinne oikein kaivata eikä lähtö tuntunut pahalta. Henkisesti elän edelleen kaksoiselämää kahdessa maassa yhtäaikaa, joten en koe olevani paitsi mistään. Tässä terveisiä Niinalta ja Matthiakselta, ei käy ihan matkailumainoksesta (sellaista voi pikemminkin kurkistaa sivuilta www.mantereentila.fi).
Toisekseen olen viettänyt viimeisen viikon Unnan ja Lassen kanssa, joiden kanssa ollaan hömpötelty ja huilailtu. Kummasti tähän pieneen huoneeseeni kolme pientä ihmistä mahtuu. Ajan kulua ja maantieteellistä etäisyyttä ei huomaa, kun Unnan kanssa säännöllisesti viiden kuukauden välein tapaamme :) Ystävyyttä.

Ennen joulua jaksoin vielä kiihkoilla tulevaisuudenvisioistani. Nyt kaikki stressi tuntuu hävinneen. Tai kai sellainen pieni kutina jossain on säilynyt, sillä jostain riittää adrenaliinia ja energiaa pistää työhön ja olla vielä reipas ja hyväntuulinen työpäivän jälkeenkin. Lisää hyviä merkkejä siis. Työni, jota alussa vedin kuin kivirekeä pitkin hampain sujuu nykyään hämmentävän helposti. Olen vapautunut ja rento, työhuone täyttyy naurusta. Seuraavat viikot ovat ehkä elämäni isoin testi, kun koetan ehtiä kasata raportin liitteineen ja järjestää kokouksen kaikkien tutkimusjohtajien ja ministeriöiden edustajien kanssa. Mutta askel kerrallaan, jokainen pieni saavutus ja inspiroiva tutkijatapaaminen antavat uskoa itseen ja suunnan, johon pyrkiä.

Ehkä tämä kaikki positiivinen kehitys on vaikuttanut siihen, että pomoni selvittää jo järjestelyjä palkkaamisekseni helmikuun jälkeen. Erikoista tässä prosessissa on se, ettei kukaan ole virallisesti ja suorasanaisesti lyönyt eteeni konkreettista tarjousta eikä näin ollen kukaan ole myöskään kysynyt lopullista suostumustani. Tiedon muruset kiertävät epäselvinä vihjailuina, virnuiluina ja supinana.

Käytännössä tarjolla on kaksi projektia, joihin osallistuisin niiden vetäjän, nykyisen ohjaajani kanssa. Ensimmäinen on ympäristöministeriön tilaama "expertise collective" teemalla metsäbiomassan hyödyntäminen bioenergiana ja tämän biodiversiteettivaikutukset. Loppuvuodesta tullee ajankohtaiseksi organisoida Euroopan laajuinen tutkimusverkosto, jonka tehtävänä on metsien jatkuva seuranta.

Mielenkiintoisia aiheita, projektikokemusta, yhteistyössä alan huippujen kanssa. Jos tämä nyt menee läpi, eikä ihmeitä tapahdu, en näe painavia syitä olla ottamatta tarjousta vastaan. Okei, paitsi ehkä ilmansaasteet ja kalliit vuokrat. Kaiken toisarvoisen CV:n kokoamisen lisäksi suurin motivaatio on se tunne, että olen omillani, itsenäinen. Jalkani - ja siipeni - kantavat. Olen samalla riippumaton, mutta toisaalta taustallani on rikkumaton tukiverkko. Suomessa on kotini ja rakkaimmat ihmiset, mutta miksi kiirehtiä paluuta, kun siellä odottaisi vain kokonaisen elämän uudelleen järjestäminen.

Olen löytänyt paikkani; se ei ole kovin laaja eikä vakaa, mutta sellainen kummoinen kuitenkin. Jos malttaisin pysyä hetken tässä ajassa ja tilassa, saisin mahdollisuuden luoda, kokea ja kohdata juttuja, joista olen toistaiseksi vasta haaveillut, ja etenkin niitä kaikkia asioita, joita en vielä osaa kuvitellakaan.