La vie est en speed, eli elän speedissä. Meidän toimisto ja pari muuta on järjestänyt kansainvälisen seminaarin aiheesta "International regimes, public policies and avoided deforestation in the South". Eli korkealla mennään. Mä oon todella positiivisesti yllättynyt tapahtumien kulusta. Järjestäjien kesken vallitsee hyvä henki, ja mä bondaan mun kolleegojen kanssa. Olen tavannut mielenkiintoisia etenkin nuoria tutkijoita vähän eri puolilta maailmaa ja eri koulukunnista. Senioritutkijat, joita olen jututtanut, ovat olleet mukavia ja kannustavia. Osallistun keskusteluihin vaikka Panaman metsistä tai Venäjän laittomista hakkuista.
Esitysten ja keskustelujen taso on ollut kovin vaihteleva. Ei voi olettaakaan, että metsäteollisuuden edustajat olisivat samaa mieltä Greenpeacen kanssa, joten sessioiden välillä käydään mielenkiintoisia keskusteluja ja tupakkatauolla parvekkeella tutkijat vihdoin sanovat, mitä itse ovat oikeasti mieltä.
Tilaisuus on suonut minulle voimaantumisen tunteen. Näin on etenkin kielitaidon suhteen. Olen osallistujista yksi harvoista, joka ei turvaudu simultaanitulkkaukseen englannin ja ranskan välillä, ottaen vielä huomioon, ettei kumpikaan ole äidinkieleni. Tässä suhteessa peittoan pomot ja proffat.
Samalla saan tilaisuuden tehdä sosiologista tai käyttäytymistieteellistä tutkimusta seuratessani ihmisten puhe- ja toimintatapoja. Tai tutustua ruokakulttuuriin. Lounaaksi satapäiselle sakille tarjottiin sormiruokaa! Tyyliin tikkuun seivästettyä mozzarellaa, tomaattia, tapenadea ja leipäsiivu, tai shushia tai kauniisti rypytettyä kinkkua etc. Ja jälkiruuaksi miniatyyri crème bruléetä tai mini-macaroneja, ah! Päivälliseksi nautin cocktail-pöydästä shampanjaa. Ja nojailin parvekkeen kaiteeseen erään vastikään Tansaniassa mehiläisiä tutkineen vapaan tutkijan kanssa.
Osallistujien joukossa vallitsi mielestäni selkeä sukupolvien välinen kuilu. Vanhimmat metsätutkijat ovat kolonialistiselta ajalta vanhakantaisine ajatuksineen. Mutta näinkin hierarkisessa yhteiskunnassa uuden sukupolven ajatukset uhkaavat jäädä marginaaliin, toistaiseksi. Ja uusi sukupolvi on edelleen varttumassa. Aloitimme seminaarin eilen erään lukion auditoriossa, ja valmisteluja tehdessäni pari nuorta poikaa tuli kysymään, mitä teemme. Rohkeampi kommentoi, että on se vaan niin tärkeää, sillä muutoin ei kohta ole puita enää lainkaan.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment