Okei, kenenkään ei pitäis viettää kymmentä tuntia työpaikalla. Eikä sen jälkeen kahta tuntia työmatkalla. Siinä ajassa köröttelis keveästi Perälästä Helsinkiin. No, mä kuitenkin jäin iltakokoukseen, jonka jälkeen hyppäsin bussiin ihan liian myöhään. Kaikki kadut olivat aivan tukossa, ja istuttuani yli puoli tuntia kahden kilometrin matkalla, ajattelin käveleväni nopeammin. Siitä Eiffel-tornin alta, joo. Eikä satanut kuin vähän. Ylitin katuja puikkelehtien autojen välistä ja meinasin päästä hengestäni moottoripyöräpoliisiin kaahatessa jalkakäytävällä, näytti vielä keskisormea mokoma. Kodittomat nukkuivat paikoillaan sillan alla. Hullunkurisin näky oli kaiken keskellä reippailevat lenkkeilijät. Mä en tiedä, mikä on pakokaasuissa hölkkäämisen nettovaikutus terveydelle.
Mut en valita, metrossakin hymyilen kyljessä matkustaville. Mikäs siinä, jos kuulokkeissa soi blues eikä ole töitä kummempaa kiirettä. En voi ymmärtää, eikö ihmisillä ole parempaa tekemistä kuin osoittaa mieltä lakkoa vastaan. Sananvapaus ja yhteiskunnallinen aktivismi tosiaan. Suomessa vältyttiin sairaanhoitajien lakolta; liikenneruuhkissa istuessaan kukaan harvemmin heittää henkeään.
Lakkoilu uhkaa vesittää myös huomenna alkavan seminaarin. Jos osa puhujistakin pelkää lähteä liikkeelle, kuinka moni osallistujista jättää tulematta. No, tällä kertaa olen itse ainakin motivoitunut, vaikka päivistä tuleekin pitkiä ja seikkailen järjestäjän ja kuulijan roolien välillä. Wish me luck!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment