Ihmisen rooli tässä maailmassa

Okei, nyt seuraa tilitystä. Jos joku ei kestä, jättäköön lukematta. Vietin pitkän päivän meidän toimiston järjestämässä seminaarissa teemalla biodiversiteetti ja metsänhoito. Varsin mielenkiintoista, sanoisin. Tätähän olen pohtinut Suomessakin, ei siinä mitään. Tapasin pari "tropikalistia" Guyanasta, ihan mukavia heppuja, ja kamerunilaisen jatko-opiskelijan, jonka kanssa voisi jutella pitkään luonnonsuojelusta ym. siellä Keski-Afrikassa. Meidät ruokittiin hyvin viineineen ja jälkkäreineen, crême brulée ja silleen.

Ok. Mutta siinä salissa istuessani neljänkymmenen metsäläisen kanssa tuijotellen Powerpointtia ja tehden muistiinpanoja koko päivän, näin kaiken taas vähän ulkopuolelta. Miksi me puhutaan niin paljon ja tehdään niin vähän? Miettikää nyt vaikka ensimmäisiä Homo sapienseja jossain tropiikissa - "paratiisissa" - kulkivat vapaasti ympäristössään syöden mitä löysivät, kasvinosia ja jokusen jyrsijän, jos kiinni saivat, nukkuivat, uivat, rakastelivat, tekivät asioita fiiliksen mukaan. Silloin ei taatusti kukaan laitellut kariketta muovilaatikkoon maatumaan ja pohtinut jatkoa rahoitukselle. Ei ihmisen paikka ole istua jalat ristissä 12 tuntia putkeen. En osaa loppuviimein edes sanoa, mitä hyötyä kenellekään tai millekään, sille metsälle esimerkiksi, on noin korkealentoisista abstraktioista, toimijamatriiseista tai huippumonimutkaisista tietokonesovellutuksista, joiden tuottamilla kuvilla voi vakuuttaa kolleegat ja rahoittajat, kahvin ja viinin kittaamisesta, ja ylenpalttisesta puhumisesta, jossa - uskotte varmaan - täällä ollaan mestareita.

Okei, saan itsekin kiksejä välillä kaikesta hienosta, mitä tutkimuksella voidaan saada aikaan, ja noina hetkinä pohdin väikkäriä ym. Mutta.

Lisäksi suurin osa tutkimuksesta on todella egoistista. Tutkijat kehittävät tutkimusta just tasan niiden omien taitojen (jotka on usein tosi kapea-alaisia) ja mielihalujen mukaan. Esim. guyanalaiset tykkää kenttätöistä, ja siksi sinne rakennellaan kaikenlaisia pönttöjä ja kenttäasemia ihan perustutkimusta varten. Keksitään aina uudet tutkimuskysymykset ja perustellaan nätisti rahoitushakemuksissa. Ja toinen motiivi on sitten ajankohtaisuus ja mediaseksikkyys, mikä ei välttämättä korreloi asian tärkeyden kanssa. Ja kaikkien mielestä minä ja mun juttu on kaikista tärkeintä. Siinä ranskalaiset, ja pariisilaiset etenkin, on kanssa mestareita: itsensä vakavastiottamisessa. Ils font la tête, tosikot. Itse sinnittelen, että muistaisin, että minä ja mun työ ei ole milläänlailla hirmutärkeää, ja muiden odotukset on muiden odotuksia. On ihan tervettä nähdä itsensä ulkopuolelle ja, vielä laajemmin, oman toimiston tai koko kentän ulkopuolelle.

Tämä mielessäni jatkan huomenna. Lähdemme onneksi maastoon katsomaan, miten tutkimusta tehdään käytännössä. Pääsen siis metsään!!! Ja lupaan, että seuraava viesti on vähän eri sävyä. Pakko vaan purkaa pitkän päivän patoamia energioita jotenkin, kun ei voi kiipeillä puihin tai hakata halkoja. Kommentteja otetaan vastaan!