Iirikseltä terveisiä

Ehkä maailman omituisimmat treffit, ystäväni Iiriksen kanssa minun työpaikallani. Mutta ei sillä oikeastaan ole väliä, missä on yhdessä, sillä sijainti on aina henkinen tila. Puitteet vain ovat komiat. Ja kyllä, kovin hedonistiselta näyttää tämä minun maailma toisen silmin. Olemme nautiskelleet pullakaupan rasvapalleroista, maistelleet erilaisia oluita, syöneet raikasta ja kivaa, ostaneet luomuvuohenjuustoa yhteiselle illalliselle Idan ja äitinsä kanssa. Samassa pöydässä neljä eri maailmoista tulevaa löytää vaivatta yhteisen sävelen.

Montmartren kujia kuljeskellen Iiriksen kanssa ja kuunnellen jazzia kaduilla olin taas unohtaa, että asun Pariisissa. Eilisillan rugbymatsiin saapuneet englantilaiset möhömahaturistit tosin vetivät helposti maanpinnalle. Matkailijoiden ihannoima turisti-Pariisi kultuurin, muodin ja minkä lie keskuksena on minulle etäinen ulottuvuus. Minulle Pariisi edustaa toisaalta kilpailuvetoisen työkulttuurin keskittymää, johon tahtomattani osallistun. Pukuherroja, aamun ruuhkaliikennettä, ajanhermolla pysyttelemistä, muualta työnperässä muuttaneita jne. Ja toisaalta olen kotiutunut tänne aivan mahdottoman hyvin. Minulla on kolmannessatoista oma mikrokosmokseni, joka ulottuu omasta kämpästä kävelymatkan säteelle torille, ravintoloihin, puistoihin... Täällä kuljen kuin kotonani ja olen rauhallisilla mielin. Pysähdyn puistoon kuuntelemaan linnunlaulua aamunhämärässä työmatkalla. Lisäksi oma henkinen kosmokseni ylittää rajat, ja siihen on helppo siirtyä kaduilla ja metrossa painaen mp3-soittimen virtanappulaa...

Sunnuntaiaamu, Iiris livahti kirkkoon ilman, että edes havahduin. Suunnittelen kurpitsa- ja hunajaostoksia torille sekä vintage-löytöjä tyttöjen kanssa. Illalla vilinä Toivontiellä lisääntyy jälleen, kun Joonas saapuu maisemiin ja vahtivuoro vaihtuu Iiriksen jatkaessa Berliiniin.