Saisi lopettaa sen peraantymisensa. Aiheuttaa niin kovasti hairioita ihmisten elamaan. Lakon lisaksi metrolinjani on tokkinyt jo ainakin viikon, eilen hajosi kannettava, toissa lammitys ei toimi ja piru kun on kylma. Teknisen puolen lisaksi minusta tuntuu, etta koko lahipiirini on stressaantunut, vasynyt, kriisissa, kipea tai ihan vaan muutoksen kourissa. Ja ihmissuhteet... Ei kannata ihmetella, sita on ilmassa, ette ole yksin.
No, eilen ainakin parannettiin maailmaa tuopin aaressa. Fabien on taas kaupungissa lapsuudenystaviensa kanssa ja kutsui minut istumaan iltaa naiden komistusten kanssa. Loydettiin rue de la Mouffetardin turistimekan laitamilta hamara baari opiskelijaystavallisine hintoineen. Varikkaat keskustelut eivat olleet paattyakseen, joten kylla taas toissa vasyttaa. Ja kieltamatta taytyy myontaa, etta tuntuu valilla kivalta sateilla ainoana naispuolisena miesporukan keskella...
Viikonloppu oli aurinkoinen, mutta vasymykseltani laiska. Joonas oli niin reipas, etta laittoi blogiin kuvia meidan ostosreissulta ja sushi-illalliselta: vapautuminen.blogspot.com.
Kaupassa tarttui vihdoin matkaan Ben Harperin uusin, The lifeline. Siina on rakkaus, joka pysyy. Tosin mukaan tarttui muutakin: Stephen Clarken A year in the Merde. Englantilaisen kuvaus vuodesta Pariisissa. Ei mikaan maailmoja avaava kirjallinen teos, mutta osuvaa huumoria tasta kulttuurista ja naista ihmisista. Nauroin kippurassa, kun luin, miten ranskalaiset lausuvat englantia. Lisaksi katseltiin eilen Idan ja Andrewn kanssa the Ratatouille-elokuva, jossa loydettiin huumoria ranskalaisesta keittiosta. Naista tai muusta ei tosin kannata mainita
ranskalaisille. Ironia on taalla harvinainen luonnonvara ja sarkasmi taysin tuntematon kasite. Mutta kirjaa luettuani poimin kavereiden ja kollegoiden puheista Englanti-kriittisia kommentteja. Viela on selvittamatta, miksi ranskalaiset eivat pida englantilaisista ja onko tunne molemmin puolinen.
Ai niin, Ranska taisi havita rugbyn pronssimitalin. Mutta ei se mitaan, silla tarkeinta on, ettei Englanti voittanut.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Selvittämisen alkuunpääsyyn sulle: Kohtasin ranska-englanti -ilmiön taannoin molempien kansallisuuksien kanssa Peloponnesoksen niemimaalla pyöriessäni. Juu kyllä tunne on molemminpuolinen. Ja kuinka naurettavalta se kuulostaakaan, niin osa siitä juontuu aivan varmasti vuosisatoja kestäneisiin sotiin ja koloniaali-isäntien kiistoihin. Vaikka ei tässä sen parempia olla itsekään - kato vaikka suomalaisten suhtautumista ruotsalaisiin ja venäläisiin...
Iiris
Post a Comment