Joku halusi tuonne mennä? Ensin pitää alittaa viisikaistainen kiertoliittymä tunnelia pitkin...Pysähdyin. Otin aikaa. Ja valokuvia. Istuin puistoon. Täällä on vielä vihreää ja päälle parikymmentä lämmintä. Join lasin kylmää roséta.
En pääse eroon tunteesta, että elän jonkun toisen elämään. En tämä ole minä, enkä minä tätä halunnut. Se ei valitettavasti ole ihan totta. Olen jonkun tien päässä, jonka olen itse valinnut. Moottorina on kunnianhimo, mutta se ei riitä. En voi muuta kuin todeta, että tämä tie katsotaan loppuun. Suunnanmuutos voi vaatia irtautumista, joka voi olla rankkaakin.
Elän kuin eläintarhassa - kyllä Iiris. Parhaimmillani unohdan itseni ja tarkkailen ihmisiä ympärilläni. Ihmisiä, joita en tule koskaan enää kohtaamaan. Massaa, joka koostuu yksilöistä. Aamun ruuhkametrossa haistelemme toisiamme kukin omassa todellisuudessaan suojakalvon takana. (Onneksi olen pisimmästä päästä, ettei tarvitse matkustaa pää kenenkään kainalossa.) Ei minulla ole motivaatiota lähteä kenenkään suojarakenteita rikkomaan. Tämä on välimerkki elämässäni, jota ehkä joskus muistelen ihmeissäni.
Rytmi on kiivas ja kiihtyy, vaikka isommalla autolla ei välttämättä pääse lujempaa (ainakaan täällä).
No comments:
Post a Comment