Eilen aloitin työt. Ympäristö ei ole hassumpi: vanhan kerrostalon ylin kerros, ikkunat istutuksin koristelluille sisäpihoille, iso valoisa työhuone, jonka jaan kahden mukavan oloisen nuoren naisen kanssa. Ikä- ja sukupuolijakauma pienessä tiimissämme on silmiinpistävä. Täällä Pariisin byroossa meitä on nuoria naisia ja harmaahapsisia ukkoja. Ainakin yksi näistä ukoista, eräs harjoitteluni ohjaajista, on varsin viehättävä persoona ja muistuttaa selvästi helsinkiläistä kolleegaansa :) Hän on kovasti innoissaan työstäni ja suunnitellut keikkoja ympäri maata pääni menoksi.
Duuni sinänsä vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Aloitan nettisurffailulla tehden yleistä selvitystä trooppisten metsien tutkimuksen painopisteistä kansallisella tasolla ja vertaan sitä sitten kansainväliseen tutkimukseen. Toisessa vaiheessa toteutan kyselyn eri tutkimuselinten johtajille ja pääsen heitä tapaamaankin, toivottavasti, eri kaupunkeihin. Osallistun myös eurooppalaisen trooppisten metsin tutkimusorganisaation (ETFRN) konferenssiin ja sitä seuraavan julkaisun toimittamiseen. Sitä ennen pääsen mm. Kongon altaan sademetsien tilaa koskevaan koulutukseen ym. ym. Tämän takan on kolme ohjaajaa talon puolesta sekä muita kolleegoita, joiden kanssa suunnitellaan työn jatkoa ja raportointia.
Seuraan ulkopuolisena hieman huvittuneena ranskalaista työkulttuuria. Täällä puhutaan niin paljon mutta sanotaan niin vähän. Mikäs siinä, aika kuluu kuunnellessa. Sama vika vaivaa kyllä muutakin yhteiskuntaa. Kaupan kassalla iltamyöhään nälkäisenä tulee ihan ikävä Asematunnelin S-Marketin tehokkuutta, kun kassaneiti odottaa, että pakkaat tavarasi kassiin, ennen kuin ottaa vastaan seuraavaan asiakkaan. Tähän kaikkeen limittyy tietysti vielä se ruokakulttuuri. Pomot tarjosivat minulle ja toiselle uudelle tulokkaalle ensimmäisen päivän kunniaksi lounaan naapurin italialaisessa ravintolassa viineineen ja tiramisuineen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment